Miten voi ihminen tunteakaan niin monta täysin erilaista tunnetta samaan aikaan. Tänään tuli kutsu Fitnessmallikilpailun semifinaaleihin, sekös aiheutti minulle ihme fiiliksiä. Intoa, jännitystä, pelkoa, iloa, kyyneliä ja vaikka mitä. Kyyneleet olivat ymmärtääkseni onnen kyyneleitä, joissa yhdistyi jännityksen ja pienoisen stressin purkautuminen. On se ihmeellistä kun tuntee olonsa niin mahtavaksi, syke nousi ainakin maksimiin!
Tähänhän sitä ollaan tähdätty. Monen mielestä tämä oli täysin odotettua, mutta kyllä se silti jännitti. En tiedä määrää josta reilut 30 on karsittu, mutta minä jokatapauksessa kuulun niihin. Ei ehkä vielä pitäisi hehkuttaa, mutta onhan tämäkin jo tajuttoman hienoa! Pari viikkoa aikaa valmistautua semifinaaleihin. Jännityksellä odotan minkälaisia tunteita ehdin sinä aikana tuntea, kun tämä on nyt jo yhdenkin päivän aikana aiheuttanut kovin monia erisorttisia tuntemuksia:
Kutsua lukiessani olin tyyni, koska en odottanutkaan jääväni ilman sitä. Hetken päästä aloin tuntea kummia ja näistähän fiiliksistä jo kerroinkin. Sitten iski paniikki, äkkiä kuntosalille rehkimään. Turvotus olisi saatava pois lepoviikon jäljiltä, eikä tekisi yhtään huonoa jos paino tippuisi vielä siitäkin.
Salirääkin jälkeen minulle tuli fyysisestikin heikko olo ja olinkin jättänyt viimeiset vatsalihasliikkeet tekemättä sen takia. Tuli morkkis. Miten mä ikinä voittaisin muut, kun nyt jo väsähdin, oonhan mä paksu ku virtahepo. Ei auta muu kuin höllätä ja tulin kotiin päikkäreille. Päikkäreitten aikana ehdin miettiä monia asioita, keksin että voin etsiä kanssakilpailijoista netistä kuvia. Morkkis paheni ja helpotti samaan aikaan. Se paheni sen takia, että muut tytöt olivat kauniita, kovin laihan näköisiä ja että heillä oli jos minkämoisia malliposeerauskuvia. Helpotti kuitenkin, että osa heistä näytti aika pinnallisilta ja kisassa mukana olon johtuvan ainoastaan julkisuuteen pyrkimisestä. Kisassa kuitenkin etsitään elämänasenteeltaan positiivista ja terveydeltään esimerkillistä mallia. Nää on ne mun vahvuudet!
Okei, tän jälkeen menin suihkuun ja hemmottelin itseäni vartalohoidolla. Kun tulin suihkusta kurkistin peiliin, että paljonko takapuoleni onkaan kasvanut lepoviikon aikana. Tulin siihen tulokseen että ei paljoakaan! Tästä tuli taas intoa, motivaatiota ja itsevarmuutta. Mä olen paras! En vielä tiedä olenko paras Fitnessmalliksi, mutta olen kokonaisuudessa maailman paras minä!
Sisko, siis personal trainerini, sanoikin puhelimessa kerrottuani kutsusta, että semifinaaleissa ei voi murehtia kropan ulkonäöstä. Karsinnoissa pitää uskoa itseensä ja olla muutenkin itsevarma. Kadotin itsevarmuuteni jo tänään, joten mulla on vajaa 2 viikkoa aikaa tehdä asialla jotain! 😀